Tekniikka on ihmeellinen asia

Kesä on siitä ihanan ärsyttävää aikaa että paikat täyttyvät nuorista kokemattomista mokailijoista. Tilauksissa menee vähän kauemmin kuin yleensä, tilaukset menevät vähän väliä väärin ja etikettivirheitä voi bongailla - terveisiä muutes erään ruokaterassin nuorelle herralle että hauska tekstipipo ei välttämättä ole kovinkaan asiaankuuluva osa tarjoilijan vaatetusta.

Onneksi, nämä pikku noviisit sentään onnistuvat vähän väliä ilahduttamaan ruokailijoiden odotusta tahattomalla komiikallaan. Lehtihamarin grillillä törmättiin nuoren tyttöseen jolla oli ongelmia korttipäätteen kanssa. Ruokajonolla riitti ymmärrystä, tuttuahan se on että silloin tällöin on jollain ongelmia yhteydessä tai tekniikka pottuilee muuten vain. Oravapartiolaisillakin sattui olemaan käteistä joten hampparit ja normaalisti kaupungin parhaimmat ranskalaiset saatin hyvin tilattua. Sopivassa välissä tyttö tarpeeksi tuskailtuaan otti puhelimen rasvaiseen käteensä ja alkoi soittamaan apua:
"Niin moi,minä täällä,tota tää korttikone ei nyt toimi ollenkaan...Joo siis tää ei vaan toimi....Eeei,kun toi juttu tossa on kyl pimeenä....No en mä tiiä....Niii,siis joo toi piuha roikkuu tossa...Häh, nii siis ei toi piuha oo tossa kiinni ku se on tossa vieressä niinku irti...Ai,et mä laitan ton piuhan kiinni koneeseen...joo oota mä kokeilen jos se toimis...Hei,tää toimii nyt ku mä laitoin tän piuhan kiinni..."
Kukapa olisikaan ymmärtänyt ensimmäisenä tarkistaa että onko kaikki piuhat kiinni...

Stand uppia arkeen

Osa Oravapartiolaisista eksyivät eilen Bar Sohoon kuuntelemaan suomistandupin ehkä tämän hetken kirkkainta tähteä Ismo Leikolaa. Olipa harvinaisen mukavaa nähdä, että porvoolaiset viittivät jopa arki-iltana hakeutua tapahtumien äärelle. Tuvassa oli väkeä moninkerroin enemmän kuin mitä tällainen ikuinen pessimisti oli arvellut. Hienoa porvoolaiset! Illan ainoan miinuksen voisi jakaa istumajärjestelyistä, terassituolit pitkissä ahtaissa riveissä ei ehkä ollut se kaikista paras ratkaisu kun ei saanut missään välissä juomalasia asetettua alas. Vaan eipä myöskään tule ihan heti mieleen mikä olisi ollut parempi ratkaisu kun ei ehkä standupkeikkaa jaksa seisoenkaan kuunnella...Yleisesti ottaen mukava ilta,ja toimivat järjestelyt.Kiitoksia vaan Sohoon kun viittivät järkätä elämää arjenkin keskelle.

Sunnuntai on sählinkiä täynnä

Tänään on loistava päivä aloittaa oikeasti blogin kirjoittaminen. Olemme useinkin naureskelleet että alkaisimme pitämään jonkin formaatin päiväkirjaa tai blogia ravintolakokemuksistamme,mutta (kuten yleensäkin on) se on aina jäänyt siihen nauruskelun tasolle.

Mutta sitten tuli tämä päivä. Päätimme, kuten aika usein sunnuntaisin, että tänään mennään yhdessä syömään. Paikaksi valikoitui vakkarikrapula/sunnuntaipaikka Amarillo vaan ehei. Ainoassa vapaana olevassa ruokapuolen loossissa oli Varauslappu - varaus joka alkoi miltein 2 tunnin päästä. Pitkää pöytää ja pikkupöytää olisi ollut vapaana mutta kun ne loossit ovat mukavimmat ja sopivimmat päivän 4 hengen seurueelle. Mutta ei se mitään, samalla vapautuikin naapuriloossi - eikus sinne. Samalla tuli nuori harjoittelijanoloinen typyskä töykeästi ilmoittamaan että "ei tohon saa mennä kun meillä pitää tänään olla pöytävaraus. Kato,tuol on porukkaa jonossa". Katselus ympärille - kukaan ei näyttänyt odottavan jonossa tai olevan muutenkaan mitään vailla. Jaahas,vai tällainen tänään. Niitä tyhjiä pöytiä,etenkin pikkupöytiä, näkyi muutamakin, ja isoissa pöydissä istui rauhassa pariskuntia. "Niih, kuinkas iso seurue teitä olikaan?" Neljähän meitä. "Joo ei,ei meillä teille pöytää ole. Saatte kyllä mennä tonne odottaa" Aijaa,no ehkäpä me vaan valitaan toinen paikka missä homma toimii eikä ruokahalua pilaa ärsyttävä tarjoilija.

Pikaisen palaverin jälkeen seurue suuntasikin Seireenin patojen ääreen. Vapaita pöytiä vaikka kuinka,loistavaa. Menyyt käteen ja vaikeiden valintojen aika. Samalla virtasikin tasaiseen tahtiin uusia asiakkaita sisälle. Nälän kasvaessa odoteltiinkin sitten että tarjoilijaneiti ehtisi muiden asiakkaiden palvelulta myös meidän iloksi. Onneksi pöydässä oli puolikas vesikannu jo valmiina, kun ei juomatilaustakaan ollut saatu tehtyä. Tovin odottelun jälkeen, kun muun muassa viereen jälkeemme tulleet olivat saaneet tilata koitti meidän aika. Pizzaa,pastaa ja hampparia - ja extra dippi hampparin ranskalaisten lisäksi. Salaattipöydän kautta, onneksi Seireenissä on hyvä salaattipöytä, ja odottelu jatkukoot.Ja jatkukoot.Ja jatkukoot.

Reilumman hetken jälkeen saapui pizza ja hamppari - ja lisäranskalaiset. Hmm,tilaus oli kyllä dippi ranskalaisten lisäksi. "No mutta,mitäköhän mä nyt teen näille,ne on kyllä jo tonne laskuunkin laitettu". Juu,me ei niitä tilattu eikä me niitä makseta mutta saadaan me ne pois syötyä. "Niin siis te otattekin nämä vai mitäköhän mä nyt näille teen?" Niin siis me emme niitä maksa. "Jaa noh,niin.Kai mä vien ne pois".Juu vie pois. Mutta tuo se dippi jookos. Tässä vaiheessa ne naapuripöydän ihmiset jo kiittivät ruuasta ja jatkoivat matkaansa ja alkoi jo tuntumaan että olisi voinut vaan keittää kotona makaronit. Vaan samalla ilmestyi toinenkin pizza ja pasta eli viimein ruokaa....

...tai sitten ei. Pizzalaiset tutkivat juuston hyytymistä ja totesivatkin pizzojen menettäneen jo lämpönsä. Tarjoilija takaisin ja pizzat takaisin uuniin. Pasta sentään maistui hyvälle,jokin osa neljästä ateriasta meni ilmeisesti nappiin...kunnes seuraavalla haarukallisella suuhun tulikin raakaa pastaa. Ei voi olla totta,meneekö tänään kaikki pieleen. Uusi yritys ja kyllä,pasta oli vähän väliä liiankin al denteä. Vaan tarpeeksi nälkäisenähän sitä jo syö vaikka mitä eikä ajatus uuden aterian odottamisesta enää houkuttanut. Paikoittain pasta sentään oli kunnolla keitettyä joten eihän se niin mahdotonta ollut. Pizzatkin maistuivat uusintalämmityksen jälkeen hyviltä, ja hampparista ei kuulunut valituksia. Ruoka masuun ja laskua pöytään, ei onneksi löytynyt lisäranskalaisia laskusta ja dippi tuli ilmeisesti kaupanpäällisenä, jotain plussaa.

Jälkiruokakahvit nautittiinkin sitten muualla, ettei vaan tarvitsisi niiden kanssa kestää sählinkiä.